Te sinne Siperian kaivoksiin
myös ylpeytenne veitte pystypäin —
ei turhaa kolkko työnne, unelmiin
se aatteen kanssa kulkee käsikkäin.
Ja kovan onnen sisar toivo on,
se sinne kellareiden pimeään
nyt tuokoon huumansa, se kahleeton
pian kaikki kääntyy kohti elämää.
Te ystävät, näin rakkautemme lyö
jo vankilanne synkkiin salpoihin,
näin vapaudelta kaikuu pakkotyö
kun vapain sanoin teille kirjoitin.
Ja raskaimmatkin kahleet kirpoaa
ja tyrmät sortuu — teitä syleillen
käy veljet kunniaanne juhlimaan
ja ojentavat teille kalpanne.